Pasi Marttila

Järjestelmäpäällikkö, Atria Suomi Oy

Miksi olet insinööri?

Olen ollut nuoresta asti kiinnostunut teknologiasta ja siitä miten koneet saadaan tekemään mitä pitää ilman ihmisen jatkuvaa ohjausta.

Mitä teet työksesi?

Osallistun Atria Suomen tuotantoautomaation sekä logistiikkajärjestelmän suunnitteluun, investointeihin ja ylläpitoon yhdessä järjestelmäasiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Mikä on parasta työpaikassasi?

Teknologia ja tekeminen ei lopu. Atrialla on merkittävä määrä erilaista teknologiaa. Atrialla on myös hyvä tekemisen meininki. Joka päivälle riittää mielenkiintoista puuhaa ja mietittävää.

Paras insinöörivitsi?

Optimisti näkee lasin puoliksi täynnä. Pessimisti näkee lasin puoliksi tyhjänä. Insinööri tietää, että lasiksi on valittu tässä tapauksessa tuplasti tarvetta suurempi malli. On useitakin ratkaisutapoja muuttaa tilanne, mutta koska lasi on jo käytössä, niin ilman merkittävää syytä ei kannata lähteä asiaa korjaamaan, vaan otetaan se huomioon seuraavaa lasia hankittaessa.

Tutustu Atriaan

Muita työntekijäesittelyitä
Anssi Uitto
Jakamo
Matti Wenell
Wapice
Jussi Rasku
Tampereen yliopisto
Hannes Hannula
Are
Hannes Keskikiikonen
Seinäjoen kaupunki
Henry Korpi
Nordec
Jarkko Panu
Vaski
Jenni Ström
Seinäjoen kaupunki
Jonna Kulmala
YIT
Mika Oijennus
Etteplan
Sini-Tuulia Mäkelä
Atria Suomi Oy 
Tiina Penttilä
Seinäjoen kaupunki
Tommi Kumpulainen
Atria
Tuomas Davidsson
Huld

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.