Prima Power

Työpaikkakuvaus

Haluaisitko työskennellä koulun ohella huippuosaavassa tiimissä, modernissa kansainvälisessä organisaatiossa? Olemme iso teknologia-alan yritys, jossa pääset kartuttamaan arvokasta työkokemusta ja oppimaan uutta. Meillä pääset suoraan tekniikan alan huipulle, sillä olemme oman alamme johtavia suunnannäyttäjiä ja levyntyöstökoneemme ovat alansa huippuja. Meillä voit kehittyä innovatiivisessa ja kannustavassa työympäristössä. Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti, jotta voimme tarjota asiakkaillemme parasta. Jatkuvan innovoinnin tuloksena takaamme asiakkaillemme kilpailuedun, josta olemme ylpeitä.

Haemme

Meillä on tarjolla vaihtelevasti, tilanteen mukaan työharjoittelupaikkoja. Koulutustaustasta ja mielenkiinnosta riippuen, harjoittelupaikkoja on tarjolla muun muassa kokoonpanotyöhön, logistiikkaan, taloushallintoon, tuotekehitys, huolto ja operaatiot.

Mitä harjoittelu Prima Powerilla sisältäisi?

Meiltä saisit mukavat ja osaavat työkaverit, jotka ovat tukena työssäsi ja joiden puoleen voit aina kääntyä.
Modernin ja siistin työympäristön, jossa on mietitty valaistusta, akustiikkaa ja ergonomiaa huomioiden ympäristöystävällisyys, esimerkiksi energiaa säästetään käyttämällä tehokasta lämmön talteenottoa, matalaenergialaseja ja aurinkopaneeleja.
Työyhteisön, jossa on mukava työskennellä. Meillä viihdytään ja siksi monella onkin pitkä työura Finn-Powerilla takana.
Luotettavan ja vastuullisen työnantajan, jonka arvoihin kuuluu jatkuva innovointi huipputekniikkaan, jotta voimme tarjota asiakkaillemme parhaita mahdollisia toimintaratkaisuja, panostamalla samalla vihreisiin arvoihin.

Mitä me sinulta odotamme?

Meillä pärjää pitkälle reippaalla asenteella. Työtehtäviä meillä on monipuolisesti, joten voit olla joko ammattioppilaitoksen tai korkeakouluopintojen opiskelija.
Meillä pärjäät pelkällä suomen kielellä mutta joissakin työtehtävissä tarvitset jonkin verran englannin kielen taitoa.

Keitä me olemme

FINN-POWER Oy on levytyökoneisiin ja valmistusjärjestelmiin erikoistunut teollisuusyritys, joka sijaitsee Seinäjoella. Liikevaihtomme oli vuonna 2021 122,6 miljoonaa euroa. Finn-Power Oy:n toimipisteitä on myös Belgiassa, Hollannissa, Liettuassa, Virossa, Tanskassa ja Arabi-Emiraateissa. Työntekijöitä meillä on 400 joista osa työskentelee eripuolilla maapalloa.
Olemme osa Prima Industrie –konsernia, jonka vuoden 2021 liikevaihto oli 407,6 miljoonaa euroa ja työntekijöitä yli 1600.
Tuotantoyksikkömme ovat Suomessa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa, joista toimitamme koneita ja järjestelmiä kaikkialle maailmaan.
Tuotteidemme ja palveluidemme tunnus on Prima Power, joka tunnetaan yhtenä maailmanmarkkinoiden johtavana levyntyöstökoneisiin ja -järjestelmiin erikoistuneena brändinä. Tuotevalikoimamme on alan laajimpia, kattaen laserleikkauksen, lävistyksen, kulmaleikkuun ja taivutuksen kaikilla automaatiotasoilla työstökoneista joustaviin valmistusjärjestelmiin, ja palvelee asiakkaitamme erilaisissa sovelluksissa yli 80 maassa.

Käymme hakemuksia läpi koko haun ajan ja valintoja tehdään sitä mukaan kun sopivia tekijöitä löytyy.

Tutustu meihin tarkemmin työnantajana

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.