Wirokit on seinäjokinen ohjelmistojen kehittämiseen ja laadunvarmistukseen keskittyvä yritys. Juuremme ulottuvat vuoteen 1985. Meille tärkeitä asioita ovat vahvaan ammattitaitoon pohjautuva yhdessä tekeminen, rohkeus kokeilla ja pyrkimys tehdä asiat paremmin.
Meillä on vahva halu kasvaa ja haemme joukkoomme nyt JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJAA Kotipaikkamme on Seinäjoki, mutta osa meistä työskentelee jo nyt Tampereen seudulla. Tämä tehtävä vaatii kuitenkin säännöllistä läsnäoloa toimitiloissamme Seinäjoella. Sinulla on tekninen koulutus ja olet jo ehtinyt kartuttaa ainakin hieman kokemusta alalta. Sinulla olisi hyvä olla kokemusta ainakin joistain seuraavista teknologioista: – Windows ja Linux työasemat ja palvelimet – Virtualisointialustat (esim. VMWare) – Active Directory – IP-verkot Tärkeintä on kuitenkin tekemisen meininki ja halu oppia uutta. Tekninen kehitys on nopeaa ja haluamme olla edelläkävijöitä. Otamme jatkuvasti haltuun uusia teknologioita ja tuemme aktiivisesti työntekijöidemme kehittymistä. Kasvavana ja kehittyvänä yrityksenä meillä on mahdollisuus kasvaa uusiin tehtäviin mielenkiinnon mukaan. Esimerkiksi osaaminen jossain näistä teknologioista mahdollistaa nopeitakin kasvupolkuja urallasi Wirokitissä: – Robot FrameWork – Python – DevOps menetelmät ja työkalut (esim. Jenkins) – RedHat virtualisointiratkaisut Mielenkiintoisten ja vaihtelevien työtehtävien, kilpailukykyisen palkan sekä hyvien henkilöstöetujen lisäksi tarjoamme mahdollisuuden päästä mukaan yrityksen kehittämiseen. Meillä pääset jättämään oman jälkesi siihen minkälainen yritys Wirokit on tulevaisuudessa! Kerro itsestäsi lisää lähettämällä hakemus ja CV osoitteeseen rekry@wirokit.com viimeistään 3.4.2022. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana eli toimi nopeasti. Lisätietoja antaa Tuukka Rantala, 040 – 513 3613, tuukka.rantala@wirokit.com.