450+ mahdollisuutta loistaa
Vincit syntyi vuonna 2007 ajatuksesta, että asiakastyytyväisyys perustuu tyytyväisiin työntekijöihin. Olemme kasvaneet 450+ huippuammattilaisen pörssiyhtiöksi ja levittäytyneet seitsemään kaupunkiin ympäri Suomea ja Kaliforniaa. Ja uskomme yhä, että töissä on tarkoitus viihtyä – myös maanantaisin.
Me teemme kaikenlaisia koodaamiseen liittyviä atk-hommia tyytyväisyystakuulla. Palveluihimme kuuluvat mm. ohjelmistokehitys & suunnittelu, konsultointi liiketoiminnan murroksen ja digitalisaation saralla sekä data-analytiikan palvelut koneoppimisen ja tekoälyn parissa.
Miksi Vincit?
Tarjoamme mielestämme erinomaisen vaihtoehdon viettää valveillaoloaikaa, sillä yhdessä aikaansaadun hyvän meiningin vuoksi työelämä ei maistu pakkopullalta. Meillä pääset johtamaan itseäsi, vaikuttamaan oman roolisi sisältöön ja kyseenalaistamaan työelämän normeja modernissa työympäristössä.
Etsimme meille jatkuvasti uusia ohjelmointitaustalla varustettuja työkavereita kaikille toimipisteillemme. Haluamme olla joustavia ja tarjoamme myös mahdollisuuden kotoa työskentelyyn. Seinäjoki onkin loistavalla sijainnilla etätyöhön, sillä tarvittaessa meidän Tampereen toimistolle hurauttaa junalla tunnissa.
Kiinnostuitko?
Jos kolahti riittävästi ja kiinnostuit yhdestä Suomen ja Euroopan parhaista työpaikoista, ota yhteyttä ja kerro meille mistä sinä innostut ja mitä toivoisit meiltä saavasi. Voit myös kysellä lisää Vincitistä ja etätyömahdollisuuksista Seinäjoella asustavalta Liiketoimintajohtaja Harri Julmalalta harri.julmala@vincit.fi. Tutustu Harriin ja hänen elämäänsä Seinäjoella paremmin tästä.
Avoimet työpaikkamme: vincit.fi/rekry
Seuraa meitä myös somessa!
Ohjelmistokehittäjä, Digital Platform Services
Arkkitehti Digital Platform Serviceen
Pilvilinnojen asiantuntija / suunnittelija