Ammatillinen kuntoutusohjaaja

Toimintamme kasvaessa etsimme Seinäjoelle

ammatillista kuntoutusohjaajaa

Tehtävämme on ohjata työelämään ihmisiä, joiden työ- ja toimintakyky vaikeuttaa työhön pääsemistä, siellä pysymistä tai sinne palaamista. Neuvomme, tuemme ja ohjaamme muuttuneessa tilanteessa olevia asiakkaitamme. Asiakkaamme tulevat meille ammatilliseen kuntoutukseen pääasiassa työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöiltä sekä Kelalta. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa saamme aikaan ammatillisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat työnteon sairaudesta tai vammasta huolimatta. Teemme tiivistä ja jalkautuvaa yhteistyötä työnantajakentän, kuntoutus- ja hoitotahojen, oppilaitosten sekä muun verkoston kanssa.

Työtehtäväsi tulevat painottumaan Kelan ammatilliseen kuntoutukseen. Kelan palveluissa kartoitat asiakkaan kokonaistilannetta ja toimit työelämän asiantuntijana laatien heidän kanssaan ammatillista suunnitelmaa tukien asiakasta kohti työelämää. Ohjaat asiakasta tarpeen mukaan myös muiden palveluiden piiriin. Työtä teet sekä yksilöiden että ryhmien kanssa tiiviissä yhteistyössä moniammatillisen työyhteisön kanssa.

Arvostamme tuntemustasi ammatillisesta kuntoutuksesta tai hankalassa työllisyystilanteessa olevien kanssa työskentelystä sekä soveltuvaa korkeakoulututkintoa (AMK tai ylempi). Kielitaito on työssä eduksi. Tarjoamme sinulle näköalapaikan työelämäkuntoutukseen alan johtavassa organisaatiossa sekä haastavan ja monipuolisen työnkuvan. Meillä on yhdessä tekemisen meininki; jaamme osaamista ja tuemme toisiamme. Työtä kehittämällä takaamme työsi sujuvuuden ja hyvinvoinnin.

Hakemukset ja CV palkkatoiveen kera 9.6.2019 mennessä osoitteeseen: tyopaikat@verve.fi.

Mainitse viestin aihekentässä ammatillinen kuntoutusohjaaja/Seinäjoki

Lisätiedot: tiistaina 4.6.2019 ja keskiviikkona 5.6. klo 10-12 Johanna Matilainen, ammatillinen kuntoutusohjaaja puh. 044 467 6140 ja Anna-Lea Ojanen, ammatillinen kuntoutusohjaaja puh. 044 407 7127.

Sähköpostitiedusteluihin emme valitettavasti ehdi vastaamaan.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.