Opettaja, tekninen työ

Seinäjoen kansalaisopisto hakee toistaiseksi voimassa olevaan, osa-aikaiseen 50 % virkasuhteeseen opettajaa (tekninen työ). Virka täytetään 1.5.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navettaan valmistuu kansalaisopistolle uudet teknisen työn tilat. Opiston omat teknisen työn tilat Kalevan Navetassa tarjoavat mahdollisuuden opetuksen monipuoliseen kehittämiseen ja uusien toimintamallien luomiseen erilaiset kohderyhmät huomioiden. Tilat palvelevat aamusta iltaan ja nykyaikaisen välineistön myötä vaativammatkin työvaiheet on mahdollista suorittaa samassa kohteessa.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti: soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja opettajan pedagogiset opinnot. Odotamme hakijalta kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja innovatiivista otetta opetuksen kehittämiseen. Arvostamme järjestelmällisyyttä, hyviä tietoteknisiä-, yhteistyö- ja viestintätaitoja, oma-aloitteisuutta sekä kykyä suunnitella ja ohjata teknisen työn opetuskokonaisuuksia ja tuntiopettajatiimiä. Teknisen työn vastuualueeseen kuuluvat sekä metalli- että puutöiden monipuoliset kurssikokonaisuudet sekä välineiden, laitteiden ja tilojen ylläpito sekä käytännön koordinointi.

Opettajan virkatuntien lisäksi on mahdollisuus suunnitella omia tuntiopetuskokonaisuuksia opiston kurssitarjontaan.

Sinä ja ideasi, tervetuloa!

Lue lisää ja hae 2.3. mennessä

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.