Taloussihteeri, TKI

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen korkeakoulu, jossa opiskelee 5000 opiskelijaa. Henkilöstöä SeAMKissa on lähes 400.

Haemme talous- ja henkilöstöpalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.12.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan

Taloussihteeriä, TKI

Tehtävässäsi hoidat ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyviä käytännön taloushallinnon tehtäviä. Tehtävät koostuvat sekä kansallisten hankkeiden että kansainvälisten EU-hankkeiden talousseurannasta, hankekirjanpidosta sekä talousraportoinnista. Lisäksi tehtäviisi kuuluu avustavia kirjanpidon ja mahdollisia muita taloushallinnon tehtäviä.

Sinulla on taloushallinnon työkokemusta ja soveltuva tutkinto. Kykenet hoitamaan kirjanpidon eri osa-alueita itsenäisesti. Olet palveluhenkinen, joustava ja huolellinen ja omaat hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot. Työotteesi on tavoitteellinen ja pystyt työskentelemään tehokkaasti kiireisessäkin työtilanteessa. Kansainvälisten kumppaneiden kanssa viestit sujuvasti kirjallisesti englannin kielellä.

Arvostamme TKI-hankkeiden taloushallinnon ja ammattikorkeakoulutuksen tuntemusta.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät AVAINTES:n mukaisesti ja eläke-edut KuEL:n perusteella. Ennen tehtävän vastaanottamista on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävä sijoittuu Seinäjoella Framille.

Hakemukset sähköisellä lomakkeella 20.9.2020 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa taloussuunnittelija, TKI, Annina Laine, puh. 040 830 2174.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.