Pohjanmaan Osuuspankki on itsenäinen, asiakkaidensa omistama ja nykyaikainen suomalainen pankki, joka on osa POP Pankki -ryhmää. Toimintamme periaatteena on tarjota ihmisläheistä, nykyaikaista ja turvallista pankkipalvelua kilpailukykyisesti jäsenten, asiakkaiden ja toimintaympäristön parhaaksi. Asiantuntevaan henkilöstöömme kuuluu noin 50 pankkialan ammattilaista. Konttoreita pankissamme on kuusi, joista viisi sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla ja yksi Oulussa. www.poppankki.fi/pohjanmaan-osuuspankki
Haemme nyt
PALVELUPÄÄLLIKKÖÄ
vastamaan asiakaspalvelutiimistämme Etelä-Pohjanmaan alueella.
Palvelupäällikkönä ohjaat ja motivoit tiimiäsi Suomen parhaaseen asiakaspalveluun ja hyviin myynnillisiin tuloksiin. Vastaat oman tiimisi tuloksista ja raportoit tehtävässäsi liiketoimintajohtajalle.
Odotamme sinulta:
- Kykyä motivoida ja innostaa henkilöstöä
- Tavoitteellista ja itsenäistä työskentelyotetta
- Hyviä tiimityöskentelytaitoja
- Halua jatkuvaan kehittymiseen
- Hyviä viestintä- ja esiintymistaitoja
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta
Lisäksi arvostamme:
- Aikaisempaa esimieskokemusta ja/tai kokemusta myynninjohtamisesta
- Aikaisempaa kokemusta pankkialalta ja osaamista sekä rahoituksesta, että säästämis- ja sijoitustoiminnasta
Tarjoamme sinulle muun muassa:
- Mahdollisuuden päästä mukaan tekemään Suomen parasta pankkipalvelua
- Monipuolisen ja haastavan esimiestehtävän rahoitusalalla
- Itsensä kehittämiseen rohkaisevan organisaation
- Hyvän työyhteisön
Lisätietoja tehtävästä antaa Kangas & Svinhufvud Oy:ssä Martti Kangas puh 040 700 7754 tai martti.kangas@kangassvinhufvud.fi, ja Pohjanmaan Osuuspankin liiketoimintajohtaja Asko Juntunen puh. 045 893 3422 tiistaina 17.12 klo 10-12.
Lähetä hakemuksesi ja CV alla olevan linkin kautta viimeistään 31.12.2019 mennessä.