Tutkimuskoordinaattori / talousassistentti

Tutkimuskoordinaattori / talousassistentti

Mediwest Research Center Oy on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin omistama yhtiö, jonka tehtävänä on järjestää ja organisoida kliinisiä lääketutkimuksia Seinäjoen, Vaasan ja Keski-Pohjanmaan keskussairaaloissa sekä tuottaa ICT-asiantuntijapalveluita terveydenhuollon organisaatioille. Yhtiön toimitilat sijaitsevat Seinäjoella Terveysteknologiakeskus Mediwestissä.

Haemme palvelukseemme moniosaajaa, jonka tehtävänkuvaan kuuluvat mm. seuraavat työtehtävät:
– lääketutkimuksiin liittyvät laskutus-, palkanlaskenta- ja muut toimistotehtävät sekä yhteydenpito tutkijoihin ja tutkimushoitajiin
– yhtiön palveluksessa olevan ICT-henkilökunnan henkilöstöhallintoon liittyvät työtehtävät
– yhtiön muut taloushallinnon työtehtävät (mm. laskutus, avustavat kirjanpito- ja tilinpäätöstyöt)
– etäyhteyspalveluiden tukihenkilönä toimiminen Seinäjoen keskussairaalassa.

Tutkimuskoordinaattorin/talousassistentin tehtävä on kokopäiväinen ja työ alkaa 2.8.2021. Työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävän kelposuusehtona on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto tai liiketalouden perustutkinto. Lisäksi edellytämme hakijalta monipuolista työkokemusta terveydenhuollon toimintaympäristössä. Työtehtävässä menestyminen edellyttää seuraavia tietoja ja taitoja:
– hyvää englanninkielinen suullista ja kirjallista taitoa
– hyviä tietoteknisiä taitoja
– lääketieteellisen terminologian tuntemusta
– talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista.

Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen, itsenäisen ja monipuolisen työtehtävän, jossa työpäivät ovat vaihtelevia. Jos kiinnostuit tehtävästä lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveesi sähköpostilla 24.5.2021 klo 14.00 mennessä osoitteeseen rekrytointi@epshp.fi

Lisätietoja:
Timo Luomaranta, toimitusjohtaja, p. 0400 567980
10.5. klo 9.00 – 11.00 ja 11.5. klo 13.00 – 15.00 ja
sähköpostilla timo.luomaranta@epshp.fi (ad. 12.5.)

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.