Vuosi 2020 tuo uudet tuulet MLL Seinäjoelle ja Kivirikon perhetalolle! Pitkäaikaisen koordinaattorimme Essin siirtyessä opiskelujen pariin toimintaa järjestellään uudelleen. Samalla perhetalolla avautuu uusia tehtäviä, joihin etsimme innokkaita, lasten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostuneita työntekijöitä.
Etsimme Kivirikon Perhetalolle
Koordinaattoria
Koordinaattorin työtehtävät koostuvat Kivirikon perhetalon toimintojen suunnittelusta/ohjaamisesta ja perhetalon toiminnan kehittämisestä.
Perhetalon toimintojen suunnittelussa koordinaattori on ohjauksen, vapaaehtoistyön, vertaistuen ja kumppanuuden osaaja. Koordinaattori osallistuu aktiivisesti Kivirikon perhetalon ja yhdistyksen toimintaan sekä toiminnan sisällön suunnitteluun ja ohjaukseen. Toimenkuvaan kuuluu myös perhetalon työntekijöiden lähiesimiestyö.
Toiminnan kehittäjänä koordinaattorin tavoitteena on lisätä ja vahvistaa varhaisen tuen tarjontaa Seinäjoen kaupungissa sekä arvioida, kehittää ja tuottaa tietoa MLL:n paikallistoiminnasta. Koordinaattori tekee MLL:n toimintaa näkyväksi Seinäjoella ja kehittää paikallisyhdistyksen kumppanuuksia kaupunkiin ja muihin toimijoihin.
Koordinaattori toimii tärkeänä linkkinä vapaaehtoispohjalta työskentelevän hallituksen ja perhetalon työntekijöiden välillä.
Arvostamme koordinaattorissa:
– soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa, esim. sosionomi
– kokemusta järjestötyöstä
– aikaisempaa kokemusta lasten- ja/tai nuorten kanssa toimimisesta
– organisointikykyä
– kykyä itsenäiseen työskentelyyn
– innostunutta ja kehittävää työotetta
– hyviä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja
– sitoutumista ja joustavuutta
– tietotekniikkaosaamista: vähintään Word, Powerpoint, Facebook, Instagram, internetsivujen päivitys (Yhdistysavain-työkalun avulla)
Koordinaattorin työaika on ainakin aluksi 80% (klo 9-15 arkisin). Toimenkuvaan liittyy ajoittain jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä. Ohjaajan työpiste sijoittuu Kivirikon Perhetaloon Seinäjoelle.
Palkkaus on sosiaalialan järjestöjä koskevan TESin mukainen. Koordinaattorin tehtävä on sijaisuus 31.12.2020 asti tai mahdollisesti myös vuoden 2021 ajan.
Ensisijainen hakuaika koordinaattorin sijaisuuteen on 31.12.2019 asti. Hakuaikaa voidaan tarvittaessa jatkaa.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus sekä ansioluettelo MLL Seinäjoen koordinaattorille Essi Puskalle pikimmiten (essi.puska@mll.fi). Sähköpostin otsikoksi tehtävä, jota haet (esim. Koordinaattori). Tehtävään valitun henkilön tulee esittää rikosrekisteriote ennen työsopimuksen tekemistä. Lapsi- ja perhetyön ohjaajan sekä lastenhoitajan toimi täytetään mahdollisimman pian.
Lisätiedot työtehtävistä: koordinaattori Essi Puska (p. 045-2617337 tai essi.puska@mll.fi)
Lisätietoa MLL Seinäjoen ja perhetalo Kivirikon toiminnasta: http://seinajoki.mll.fi/