Nyt olisi kylmähermoiselle henkilölle tarjolla loistava paikka hypätä mukaan Lumikon kasvutarinaan. Tehtävä sijaitsee avaruuden pääkaupungissa Seinäjoella.
Lumikko on kasvuyhtiö, jonka tavoitteena on olla paras kumppani pohjois-eurooppalaiselle valmistavalle teollisuudelle lämmönhallintaratkaisuissa.
Tämä tehtävä on organisaatiossamme uusi ja haluamme antaa tehtävästä kandidaateille mahdollisimman hyvän ja laajan ymmärryksen, joten alla on raapaistu hieman tavallista enemmän tietoa tehtävästä:
Työnjohtajan työtehtävät Lumikolla:
- Toimit kasvuyrityksessä kokoonpanotuotannon työnjohtajana kylmä- ja ilmastointilaitevalmistuksessa
- Vastuullasi on toimia esihenkilönä 20 – 30 tuotannon työntekijälle suoraan tuotanto- ja kehitysjohtajan alaisuudessa
- Vastaat tuotannon aikatauluttamisesta, ohjaamisesta sekä päivittäisestä johtamisesta ja ongelmanratkaisusta esimerkiksi resurssi-, laatu- ja komponenttihaasteiden osalta
- Teet aktiivisesti yhteistyötä ostajan, laatuinsinöörin sekä suunnittelijoiden kanssa
- Osallistut tuotannonkehittämiseen, pystyt elämään muutoksessa ja jalkauttamaan määritettyjä kehitystoimenpiteitä
- Sinulla on tärkeä rooli työturvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä
Millaista tyyppiä etsimme meille:
- Esihenkilötoimintasi perustana on oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja ihmisläheisyys unohtamatta huumoria ja pientä pilkettä silmäkulmassa.
- Sinulla on käytännönläheinen ja oma-aloitteinen ongelmanratkaisutaito sekä organisoitu työskentelyote.
- Ymmärrät laadun ja tuottavuuden merkityksen valmistavassa teollisuudessa. Sinulla on perusymmärrys ja mielellään aiempaa kokemusta Lean-filosofiasta ja Six Sigma-työkaluista.
- Tiimipelaajana omaat erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
- Viihdyt tuotantoympäristössä, etkä pelkää viettää aikaa tehtaan puolella.
- Olet valmis käärimään hihat ja omaat kovan työmoraalin rutiininomaisissa työtehtävissä.
- Sinulla on perustuntemus ja aiempaa kokemusta ERP-järjestelmän käytöstä sekä Excel-kaavat taipuvat käsissäsi hyvin. ERP:inämme toimii tällä hetkellä Visma Nova.
Millainen osaaminen on eduksi:
- Sinulla on aiempaa esihenkilökokemusta (Työvuorot, lomajärjestelyt, tuntihyväksynnät, TES) sekä työkokemusta kokoonpano- tai valmistusympäristöistä.
- Olet suorittanut tehtävään soveltuvan teknisen koulutuksen (esim.teknikko, AMK- / DI-tason opinnot kone- tai tuotantotekniikasta, sähkötekniikasta, tuotantotaloudesta).
- Pystyt kommunikoimaan hyvin englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti.
Miksi sinun kannattaisi hakea Lumikolle työnjohtajan tehtäviin?
- Pääset työnjohtajan roolissa toimimaan kasvuyrityksen tärkeänä osana toimituskyvykkyyden ja laadun varmistajana.
- Pääset toimimaan hyvin monipuolisten asiakasräätälöityjen projektien parissa erittäin monipuolisessa asiakaskentässä.
- Pääset olemaan osana tuotannonkehittämistä ja jalkauttamaan määriteltyjä kehitystoimenpiteitä.
- Vastuullasi on yhdessä muiden sidosryhmien kanssa saada tuotannon päivittäinen toiminta pyörimään tavoitteiden mukaisesti mahdollisimman vähillä häiriöillä.
- Vastuullasi on ottaa haltuun tuotannon päivittäisjohtaminen tuotannollisten tavoitteiden asetannan, seurannan sekä poikkeamien minimoinnin osalta.
Odotusarvo lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteista työnjohtajan tehtävässä:
1-3 kk
- Olet saanut peruskäsityksen Kylmätekniikasta ja valmistettavien tuotteiden toiminnasta
- Ymmärrät Lumikon tilaus-toimitusprosessin eri vaiheet yleisellä tasolla
- Olet tutustunut henkilöstöön ja käynyt kahdenkeskiset keskustelut kaikkien tuotannon työntekijöiden kanssa
- Olet perehtynyt tehtaan valmistusprosesseihin ja ymmärrät perusteet tärkeimmille laatukriteereille
- Olet perehtynyt käytössä oleviin henkilöstö- ja taloushallinnon käytäntöihin (laskut, tunnit, lomat, yms.)
- Sinulla on perusymmärrys ERP:in ja muiden työkalujen käytöstä Lumikolla
3 – 6 kk
- Selviät tuotannon päivittäisestä johtamisesta itsenäisesti
- Selviät tuotantoon ja tuotteisiin liittyvien ongelmien ratkaisusta sisäisten sidosryhmien avulla itsenäisesti
- Sinulla on käsitys tuotannon eri vaiheiden kestosta, tuotteiden läpimenoajoista ja kapasiteetista
- Sinulla on ymmärrys tuotannon henkilöstön osaamisesta ja sinulla on työkalut kapasiteetin hallintaan
- Olet ottanut käyttöön ensimmäisen version päivittäisjohtamiskäytännöistä
- Käyt säännöllisin väliajoin lyhyitä 1-to-1-keskuteluja tuotannon henkilöstön kanssa
6-24kk
- Pidät tuotannon pyörittämisen langat käsissäsi jatkuvan muutoksen alla
- Tuot omaa näkemystäsi esiin tuotantoprosessien ja laadun kehittämiseksi
- Ennakoit kapasiteetin tarvetta myyntiennusteiden perusteella
- Jalkautat sovittuja parannus- ja kehitystoimenpiteitä tuotantoon
24kk–>
- Kehityt ja kasvat yhtiön mukana
- Kehität toimintamalleja tukemaan yhtiön kasvua ja varmistamaan tuotannon toimituskykyä
- Tulevaisuuden vastuusi määrittyy oman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan
Yhteydenotot:
Vastaamme mielellämme sinulle heränneisiin lisäkysymyksiin, otathan yhteyttä Lumikon tuotanto- ja kehitysjohtaja Joonas Pakkanen, puhelin 045 6392899
Hakeminen ja aikataulut:
- Lumikkoa avustaa haussa Exe Headhunting. Lisätietoja tehtävästä antaa myös Exe Headhuntingin liiketoimintajohtaja Hannu Järvimäki 0503670862 (lomalla 11.3-20.3.2023)
- Hakuaika päättyy 23.3.2023
- Käsittelemme hakemukset 24.3.2023 . ja infoamme henkilökohtaisesti haastatteluihin kutsuttaville
- 1. kierroksen haastattelut tapahtuvat viikolla 13.
- Jätä hakemus täällä.
Vinkki 1: Avaa meille CV:ssä mitä työtehtäväsi ovat sisältäneet, pelkkä nimike ei vielä kerro sisältöä ja saavutuksiasi.
Vinkki 2: Muistathan hakemuksessasi kertoa, miksi olisit sopiva juuri tähän tehtävään keskittyen tulevaisuuteesi. CV:stä näemme historiasi.
Tsekkaa tästä vielä Podcast-henkiseltä videolta Lumikon tiimin tarinaa yrityksestä ja tehtävästä.