Keittiömestari

Haemme Juurella-ravintolaan

KEITTIÖMESTARIA

Juurella on vuonna 2012 perustettu illallisravintola hyvän ruoan ystäville. Menumme rakentuvat satokauden mukaan ja niiden annokset valmistetaan paikallisista raaka-aineista. Olemme tunnettuja hyvästä palvelusta sekä laadukkaista viineistä. Juurella on Seinäjoen paras ruokaravintola.

Nykyisen keittiömestarin Anttonin jatkaessa matkaa uusiin kulinaarisiin haasteisiin haemme uutta Juurella-keittiön vetäjää. Meillä työskentelet ammattitaitoisen, pienen ja mukavan tiimin kanssa. Valmistamme skandinaavista ruokaa pohjalaisella otteella.

Juurella keittiömestarina pääset suunnittelemaan sesongin mukaan vaihtuvat menut, johtamaan omaa tiimiä sekä toimimaan meille tuttuun tapaan myös salissa asiakkaita hurmaten. Sinulle on tarjolla ensiluokkainen paikka suomalaisen ravintolamaailman huipulta.

Yhtenä tiimin jäsenenä sinulla olisi Seinäjoki, ”avaruuden pääkaupunki”. Seinäjoki on sopivalla tavalla pieni ja suuri kaupunki, jossa on tilaa hengittää ja aikaa harrastuksille. Myös maakunta tulee sinulle tutuksi tuottajiemme kautta, joiden kanssa teemme läheistä yhteistyötä saadaksemme parhaita raaka-aineita Juurella-keittiöön.

Työsuhde on kokoaikainen (112,5 h/3 vkoa) ja toistaiseksi voimassa oleva. Työ on kaksivuorotyötä ja sijoittuu pääsääntöisesti keskiviikosta lauantaille ravintolan aukioloaikojen mukaan. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.

Jos kiinnostuit ja haluat lisätietoja, soita Jani Unkerille p. 040 728 6581 tai lähetä työhakemus sähköpostitse jani.unkeri@juurella.fi , jossa kerrot itsestäsi ja miksi mielestäsi sopisit Juurella-keittiöön keittiömestariksi. Paikka täytetään oikean henkilön löydyttyä, odotamme innolla hakemustasi! Lue lisää.

Yhteys: Jani Unkeri, jani.unkeri@juurella.fi tai p. 040 728 6581

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.