Linja-autonkuljettajia

Härmän Liikenteen toiminnan juuret ulottuvat 40-luvun lopulle, jolloin toiminta on alkanut aluksi kuorma-autoliikenteellä. Vähitellen toiminta on laajentunut taksiliikenteeseen sekä vuonna 1965 bussiliikenteeseen. Vuosien saatossa Härmän Liikenteen toiminta on laajentunut mm. Vaasan ja Seinäjoen alueille. Seinäjoen kaupunkiliikenteen hoitamisen Härmän Liikenne on aloittanut vuonna 2013. Yrityksellä on nykyään Etelä-Pohjanmaalla vahva markkina-asema ja brändi.

Etsimme Härmän Liikenteelle linja-autonkuljettajia, sekä koko- että osa-aikaisia, pitkiin työsuhteisiin. Tehtäviin valitut linja-autonkuljettajat tulevat työskentelemään kokoaikaisesti sekä osa-aikaisesti, keskimäärin 20-40 tuntia viikossa. Linja-autonkuljettajien työn kuvaan kuuluu kiinteästi asiakasrajapinnassa toimiminen.

Edellytämme hakijoiltamme
– D-luokan ajokorttia
– A-luokan asiakaspalveluasennetta
– Ammattipätevyyttä

Arvostamme hakijoissamme lisäksi
– Joustavuutta
– Hyvää asennetta työn tekoon
– Oma-aloitteisuutta
– Yrittäjämäistä asennetta

Mikäli koet olevasi oikea henkilö tehtävään, täytä hakemus heti osoitteessa smilepalvelut.fi sillä haastattelemme jo hakuaikana sopivia henkilöitä.

Lisätietoja tehtävistä antaa Rami Korpi, 050 443 1853

Ilon kautta töihin.

Smile Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2002 perustettu henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa henkilöstövuokrauspalveluja mm. ravintola-alan, rakentamisen, teollisuuden, logistiikan, kunnossapidon sekä terveydenhuoltoalan tarpeisiin. Smile tarjoaa myös suorarekrytointipalvelua. Yhtiö on yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalveluyrityksistä. Se välittää työvoimaa yli neljälle sadalle asiakkaalle ympäri Suomen ja työllistää kuukausittain noin 8 000 osaajaa. Smile haluaa Ilon kautta töihin -sloganinsa mukaisesti parantaa suomalaista työelämää ja kehittää koko henkilöstövuokraustoimialaa. Smile Henkilöstöpalvelut Oy on ravintola-alan pörssiyhtiö Restamax Oyj:n tytäryhtiö. www.smilepalvelut.fi

 

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.