Ilta- ja viikonlopputyöntekijöitä

Haemme Eepeen Seinäjoen alueelle ja lähialueelle ilta- ja viikonlopputyöntekijöitä marketyksikköihimme sekä ABC-toimipaikkoihimme;

S-marketit Seinäjoella Jouppi, Kivistö, Megakeskus, Pajuluoma, Tanelinranta ja Törnävä. S-marketit lähialueella Ilmajoki, Koskenkorva, Lapua, Peräseinäjoki ja Ylistaro. Prisma Seinäjoki. Sale Lapua. ABC Seinäjoki, Ilmajoki ja Lapua.

Etsimme työntekijöitä lähinnä ilta- ja viikonloppu -työvuoroihin Eepeen Seinäjoen toimialueelle toistaiseksi voimassa oleviin sekä määräaikaisiin työsuhteisiin. Tarjoamme myös mahdollisia sijaisuuksia.

Toivoisimme, että voisit työskennellä näissä eri toimipaikoissamme tilanteen ja tarpeen mukaan, ja että sinulla on mahdollisuus liikkua kyseisen alueen toimipaikkojen välillä. Jos liikkuminen on hankalaa, voit myös työskennellä vain jossain tietyssä toimipaikassamme, kaikki on sovittavissa.

Meille myyjän / liikennemyymälätyöntekijän työ merkitsee innostumista asiakaskohtaamisista sekä helpon, ripeän ja miellyttävän ostokokemuksen tarjoamista asiakasomistajillemme. Työskentelemme tiimeissä, mutta itsenäisesti, esimerkiksi kassa- tai hyllytystyössä. Lisäksi työtehtäviin kuuluvat houkuttelevat esillepanot ja myymälän kunnossapito. ABC tarjoaa monipuolisen ja vaihtelevan kirjon asiakaspalvelutehtäviä.

Työtehtäväsi voivat halutessasi sijoittua useampaan toimipaikkaan, mikä edellyttää positiivista suhtautumista vaihtelevaan työympäristöön, halua tehdä työtä monessa tiimissä sekä joustavaa mahdollisuutta työskennellä kaikkina kaupan ja ABC:n aukioloaikoina. Odotamme myös, että otat aktiivisesti vastaan mahdollisia lisätyövuoroja alueen toimipaikoista.

Tarjoamme sinulle loistavat henkilöstöedut, perehdytyksen työtehtävääsi, monipuolisia työtehtäviä kaikissa toimipaikoissamme sekä erinomaiset lisätyömahdollisuudet toimialueellamme. Tämä työ tarjoaa sinulle arvokasta työkokemusta palvelualalla, positiivisia asiakaskohtaamisia sekä iloisia ja mieleenpainuvia hetkiä työyhteisössä.

Loistavista henkilöstöeduista vielä… Eepeen / S-ryhmän erinomaiset henkilökuntaedut ovat käytössä koko kotitaloudellasi, tietyin edellytyksin. Katso eduista täältä: https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan

Lisätietoja:                                                               

Ryhmäpäällikkö Mikael Luotola                        

puh. 010 76 46316                                               

sp. mikael.luotola@sok.fi

Valitse toimipaikkavalikostamme ne toimipaikat, missä olisit kiinnostunut työskentelemään.

Kuulisimme sinusta mielellään pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn pikimmiten ja saatamme tehdä valintoja jo hakuaikana. Hakuaika päättyy viimeistään 30.9.2020.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.