Oletko viestinnästä ja EU-asioista innostunut ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opiskelija, jonka opinnot ovat loppuvaiheessa? Hae harjoittelijaksi Etelä-Pohjanmaan liiton EU-tietokeskukseen!
Etelä-Pohjanmaan liitto hakee EU-viestinnän harjoittelijaa kolmen kuukauden ajanjaksolle. Haemme aktiivista ja esiintymiskykyistä EU-asioiden ja viestinnän osaajaa, jonka tehtävänä on tuottaa ja jakaa tietoa toukokuussa 2019 pidettävistä Euroopan parlamentin vaaleista Etelä-Pohjanmaan alueella.
Tehtävä sijoittuu Etelä-Pohjanmaan liiton kansainvälistymisen tehtäväalueella toimivan EU-tietokeskuksen yhteyteen. EU-tietokeskus on yksi yhdeksästä Suomessa toimivasta tiedotuspisteestä. Ne ovat Euroopan unionin tärkeä vuorovaikutuskanava, jonka kautta saa helposti tietoa Euroopan unionista ja erityisesti EU-kansalaisten oikeuksista sekä EU:n toiminnan painopisteistä ja tavoitteista.
HARJOITTELUN KESTO
Harjoittelun kesto on 3 kuukautta ja se ajoittuu ensisijaisesti maalis-toukokuulle 2019. Tarkempi aloituspäivä sovitaan valinnan yhteydessä.
TYÖTEHTÄVIÄSI OVAT
- Monikanavainen viestintä Euroopan parlamentin vaaleista erityisesti opiskelijoille, nuorille aikuisille ja ensimmäistä kertaa äänestäville
- Tällä kertaa äänestän -kampanjaviestintä (https://www.tallakertaaaanestan.eu)
- Avustaminen yleisötilaisuuksien järjestämisessä (mm. Eurooppa-päivänä 9.5., vaali-infotilaisuudet) ja tapahtumiin osallistuminen
- Monipuolisen markkinointiviestintämateriaalin suunnittelu ja tuottaminen pääasiassa verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan
- Vaaleihin sekä EU-politiikkaan liittyvien uutisartikkeleiden kirjoittaminen
- Muut toimistotehtävät
Edellytämme hakijoilta erinomaista suomen kielen taitoa ja hyvää englannin kielen tietoa, sujuvaa tekstin ja puheen tuottamista, monipuolista osaamista verkkoviestinnästä ja sosiaalisesta mediasta. Eduksi luetaan myös EU-asioihin ja edustuksellisen demokratian tematiikkaan liittyvä osaaminen. Lisäksi odotamme esiintymisvalmiutta (mm. tilaisuuksissa ja/tai videolla), sanavalmiutta, yhteistyökykyä, itsenäistä työotetta sekä matkustusvalmiutta. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Ajokortti edellytetään. Harjoittelijan kuukausipalkka on 1650 euroa. Harjoittelutuki luetaan eduksi, mutta ei ole edellytys.
HAKUAIKA JA LISÄTIEDOT
Hae tehtävään perjantaihin 1.2.2019 klo 15 mennessä. Hakemukset ansioluetteloineen voi jättää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@etela-pohjanmaa.fi tai kirjallisesti osoitteella Etelä-Pohjanmaan liitto / kirjaamo, PL 109, 60101 SEINÄJOKI. Kuoreen ja hakemukseen tulee merkitä viitteeksi ”EU-harjoittelijan tehtävä”.
Lisätiedot:
Hanna Meriläinen
projektikoordinaattori
puh. 0400 241813
hanna.merilainen(at)etela-pohjanmaa.fi
Marjatta Eväsoja
kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja
puh. 040 529 6046
marjatta.evasoja(at)etela-pohjanmaa.fi