Oletko viestinnästä ja EU-asioista innostunut ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opiskelija, jonka opinnot ovat loppuvaiheessa? Hae harjoittelijaksi Etelä-Pohjanmaan liiton EU-tietokeskukseen!
Etelä-Pohjanmaan liitto hakee EU-viestinnän harjoittelijaa kuuden kuukauden ajanjaksolle.
Haemme toimeliasta ja innostunutta EU-asioiden ja viestinnän osaajaa tukemaan EU-tietokeskuksen viestintää ja muuta päivittäistä toimintaa. Harjoittelijan ensisijaisena tehtävänä on tuottaa sisältöä EU-tietokeskuksen viestintäkanaviin (some-kanavat ja verkkosivut) sekä avustaa erilaisten tapahtumien järjestämisessä.
Tehtävä sijoittuu Etelä-Pohjanmaan liiton kansainvälistymisen tehtäväalueella toimivan EU-tietokeskuksen yhteyteen. EU-tiedotuspiste on yksi yhdeksästä Suomessa toimivasta tiedotuspisteestä. Ne ovat Euroopan unionin tärkeä vuorovaikutuskanava, jonka kautta saa helposti tietoa Euroopan unionista, EU-kansalaisten oikeuksista sekä EU:n toiminnan painopisteistä ja tavoitteista. Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskuksen viestinnässä painotetaan mm. Euroopan unionin vaikutusten näkyväksi tekemistä alueella sekä EU:n erilaisista rahoitusohjelmista ja kansainvälistymismahdollisuuksista tiedottamista.
HARJOITTELUN KESTO
Harjoittelun kesto on 6 kuukautta alkaen 1.10.2019 tai sopimuksen mukaan.
TYÖTEHTÄVIÄSI OVAT
-Monikanavainen viestintä ja sisällön tuottaminen EU-tietokeskuksen viestintäkanaville (mm. verkkosivut, sosiaalisen median kanavat, uutiskirjeet, Kansainvälinen Etelä-Pohjanmaa -lehti)
-Erilaisten uutisartikkeleiden kirjoittaminen verkkosivuille ja Kansainvälinen Etelä-Pohjanmaa -julkaisuun
-Yleisötilaisuuksien järjestämisessä avustaminen sekä erilaisiin tapahtumiin osallistuminen
-Osallistuminen EU-tietokeskuksen viestinnän suunniteluun
-Muut toimistotehtävät
Edellytämme hakijoilta erinomaista suomen kielen taitoa ja hyvää englannin kielen tietoa, sujuvaa tekstin ja puheen tuottamista sekä hyvää osaamista verkkoviestinnästä ja sosiaalisesta mediasta. Eduksi luetaan myös perehtyneisyys EU-asioihin sekä EU:sta ja sen vaikutuksista viestimiseen. Lisäksi odotamme esiintymisvalmiutta, sanavalmiutta, yhteistyökykyä, itsenäistä työotetta sekä matkustusvalmiutta. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Ajokortti edellytetään. Harjoittelijan kuukausipalkka on 1850 euroa. Harjoittelutuki luetaan eduksi, mutta ei ole edellytys.
HAKUAIKA JA LISÄTIEDOT
Hae tehtävään 13.9.2019 klo 12 mennessä. Hakemukset voi jättää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@etela-pohjanmaa.fi tai kirjallisesti osoitteella Etelä-Pohjanmaan liitto / kirjaamo, PL 109, 60101 SEINÄJOKI. Kuoreen ja hakemukseen tulee merkitä viitteeksi “EU-harjoittelijan tehtävä”.
Tehtävään liittyvät yhteydenotot puhelintiedusteluin 23.-30.8.2019 toimistoaikana. 1.9.2019 jälkeen tulevat tiedustelut vain sähköpostitse. Hakemukset käsitellään ja haastattelut järjestetään viikolla 38.
Hanna Meriläinen
projektikoordinaattori
puh. 0400 241813
hanna.merilainen(at)etela-pohjanmaa.fi
Marjatta Eväsoja
kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja
puh. 040 529 6046
marjatta.evasoja(at)etela-pohjanmaa.fi