Atria on vastuullinen kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Me Atrialla haluamme tarjota ihmisille hyvän ja merkityksellisen työn, hyvinvoivan ja arvostavan työympäristön sekä mahdollisuudet kehittymiseen. Koska hyvästä työstä tulee parempi mieli.
Haemme Seinäjoelle Nurmon tuotantolaitokselle työsuojeluasiantuntijaa vahvistamaan työsuojeluorganisaatiotamme.
Tehtävässäsi osallistut vahvan turvallisuuskulttuurin kehittämiseen ja työskentelet riskienarviointien parissa yhdessä esimiesten ja muiden sidosryhmien kanssa. Koulutat turvallisuusosaamisen teemoja sekä henkilöstölle että yhteistyökumppaneille ja ohjeistat ja tuet turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Seuraat lainsäädännön ja standardien muutosta ja kehitystä. Työskentelet osana HR-tiimiä ja raportoit työsuojelupäällikölle.
Mitä toivomme sinulta?
Sinulla on tehtävään soveltuva amk-tason tutkinto ja aikaisempaa kokemusta useamman vuoden ajalta työturvallisuuden kehittämisen parista. Työskentelet itsenäisesti ja tavoitteellisesti ja sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Hallitset kokonaisuuksia ja siedät painetta, etkä epäröi puuttua työsuojeluun liittyviin epäkohtiin. Sinulla on perus IT-osaamista ja jo kokemusta turvallisuusjärjestelmistä. Kykenet työskentelemään myös englanninkielellä. Eduksesi katsomme aikaisemman kokemuksen palo- ja pelastusturvallisuudesta, työturvallisuuden ja työterveyden yhteisistä prosesseista, esim. työhygienisista mittauksista, sekä elintarviketeollisuudesta.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän menestyvässä yrityksessä sekä erinomaisen tilaisuuden kehittyä alan huippuammattilaiseksi. Osana tiimiämme saat työhösi osaavien kollegoiden tuen ja Atrian kilpailukykyiset edut.
Kysy lisää ja hae!
Lisätietoja tehtävästä voit kysyä työsuojelupäällikkö Antti Rentolalta, puh. 040 722 4892.
Kiinnostuitko? Haluaisimme kuulla sinusta tarkemmin, joten jätä hakemuksesi viimeistään 26.5.2021.