Atria on kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Se syntyy alan parhaiden osaajien tinkimättömällä työllä, jota me Atrialla arvostamme yli kaiken. Siksi pidämme erityistä huolta työntekijöidemme hyvinvoinnista, kehittymisestä ja työturvallisuudesta.
Haussa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen onnistumisista motivoituva tiimipelaaja ja henkilöstöasioiden hoitamisesta innostunut
TYÖSUHDEPÄÄLLIKKÖ
Työsuhdepäällikkönä vastuullesi kuuluvat työsuhdeasioiden hoito, työlainsäädännön ja työehtosopimusten tulkinta ja soveltaminen sekä niihin liittyvä ohjeistus ja neuvonta. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa edistät suorituskykyistä toimintakulttuuria ja muutosten läpivientiä sekä autat ja tuet esimiehiä työsuhteisiin liittyvissä asioissa. Tehtävässäsi vastaat työntekijöiden palkkauksen, erityisesti suorituspalkkauksen, kehittämisestä sekä toimit esimiehenä työntutkimustiimille. Työnkuvaasi kuuluu myös luottamusmiesyhteistyön hoitaminen. Tehtävässäsi raportoit Atria Suomen henkilöstöjohtajalle.
Odotamme sinulta hyvää työlainsäädännön ja työsuhdeasioiden tuntemusta sekä aikaisempaa kokemusta työehtosopimusten soveltamisesta. Sinulla on liiketoiminnallista suuntautuneisuutta, useamman vuoden kokemuksen tuomaa ymmärrystä henkilöstöasioista sekä käsitystä suorituspalkkauksesta. Työntutkimuksen tuntemus katsotaan eduksi.
Tehtävässä menestyminen edellyttää itsenäistä työskentelyotetta, hyvää tilannetajua, uskottavuutta sekä hyviä neuvottelu- ja yhteistyötaitoja. Kykenet työskentelemään aktiivisesti ratkaisuja hakien, olet oma-aloitteinen ja hallitset kokonaisuuksia. Ennen kaikkea toivomme sinulta vahvaa innostusta henkilöstötehtäviin.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän vastuullisessa, kasvavassa yrityksessä ja viihtyisässä työympäristössä. Työskentelet osana kokenutta ja energistä tiimiä, jossa sinulla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä HR ammattilaisena. Työpisteesi sijaitsee Nurmossa.
Lisätietoja tehtävästä antaa henkilöstöjohtaja Patrik Lindholm, p. 040 849 9804. Hae paikkaa atria.com/tyopaikat 2.12.2019 mennessä.