Atria on vastuullinen kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Me Atrialla haluamme tarjota ihmisille hyvän ja merkityksellisen työn, hyvinvoivan ja arvostavan työympäristön sekä mahdollisuudet kehittymiseen. Koska hyvästä työstä tulee parempi mieli.
Atria Shared Service Center (ASSC) Finance eli Atrian talouden palvelukeskuksen visio on tuottaa luotettavia palveluita, informaatiota ja lisäarvoa liiketoiminnalle. Palvelukeskuksen tavoitteena on olla prosessiorientoinut tulevaisuudessa.
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan sekä määräaikaiseen työsuhteeseen ostoreskontranhoitajaa.
Tehtävässäsi vastaat ostolaskujen käsittelystä, laskujen siirrosta ostoreskontraan ja laskujen kierron seurannasta. Lisäksi työtehtäviisi kuuluvat eri osapuolten tukeminen ostolaskujen ja ostoreskontran osalta sekä muiden ostoreskontratiimiläisten työt siten, että voit tarvittaessa auttaa/tuurata tiimikavereitasi.
Tässä työtehtävässä pidät aktiivisesti yhteyttä niin sisäisiin kuin ulkoisiinkin sidosryhmiin (esim. eri osastoihin liittyvien laskujen hyväksynnän tai ostotilauksen osalta sekä mm. toimittajiin virheellisistä laskuista).
Mitä toivomme sinulta?
Odotamme sinulta taloushallinnon tai kaupallisen alan koulutusta ja aikaisempaa kokemusta ostolaskunkäsittelyn / ostoreskontran tehtävistä. Tehtävän menestyksellistä hoitamista edesauttaa M3-, Rondo- sekä Office-ohjelmien osaaminen, järjestelmällisyys sekä sujuva englannin kielen taito. Ruotsin kielen taito luetaan eduksi. Lisäksi toivomme sinulta yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoa ja halua työskennellä taloushallinnon tiimissämme. Myös järjestelmätekninen taito ja kehitysorientoituneisuus katsotaan eduksi.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haastavan työn, ison talon edut, positiivisen työyhteisön sekä mahdollisuuden tutustua hyvän ruoan tekemiseen ja paremman mielen tuottamiseen.
Kysy lisää ja hae!
Lisätietoa tehtävästä voit kysyä tulevalta esimieheltäsi, Viljami Laitilalta (Team Lead Accounts Payable), p. 050 310 6458. Tavoitat Viljamin parhaiten 24.6. klo 14:00-16:00 tai 28.6. klo 13:00-15:00 välisenä aikana.
Kiinnostuitko? Haluaisimme kuulla sinusta tarkemmin, joten jätä hakemuksesi sivuillamme viimeistään 30.6.2021.