Myyntineuvottelija/eläinvälittäjä

Atria on vastuullinen kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Me Atrialla haluamme tarjota ihmisille hyvän ja merkityksellisen työn, hyvinvoivan ja arvostavan työympäristön sekä mahdollisuudet kehittymiseen. Koska hyvästä työstä tulee parempi mieli.

Haemme Atrian alkutuotantoon Seinäjoen Itikanmäelle määräaikaiseen tehtävään

MYYNTINEUVOTTELIJAA / ELÄINVÄLITTÄJÄÄ

Atria Sika alkutuotannon kautta ruokitaan ja hankintaa noin 40 % suomalaisista sioista. Tekemiseemme liitetään digitaalisuus, kansainvälisyys, ympäristökestävyys. Olemme maailmanlaajuisesti edelläkävijöitä antibioottivapaudessa ja täysin soijattomassa ruokinnassa. Mikäli haluat liittyä osaksi tätä osaavaa innovatiivista tiimiä, haemme nyt sopivaa tekijää tuottajapalveluun ja eläinvälitykseen. Tehtävässäsi vastaat yhdessä asiantuntijoiden kanssa rehumyyntiin, asiakaspalveluun ja eläinvälitykseen liittyvistä vaihtelevista tehtävistä.

Sinulla on maatalousalaan tai kaupalliseen alaan tähtäävää, vähintään AMK-tason koulutusta, esim. agrologi, MMM tai tradenomi. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja sekä intoa ja oppia uuttaa.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän ja mahdollisuuden kehittyä alkutuotannon osaajaksi, ison talon edut sekä mahdollisuuden tutustua hyvän ruoan tekemiseen ja paremman mielen tuottamiseen

Lisätietoja tehtävästä antaa hankintapäällikkö Pasi Pohjois-Koivisto puh. 040 035 2272

Jos koet tehtävän omaksesi, jätä hakemuksesi osoitteessa atria.com/tyopaikat viimeistään 4.10.2020. Käsittelemme hakemuksia koko hakuajan ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.