Huoltoasentajia

Atria on vastuullinen kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Me Atrialla haluamme tarjota ihmisille hyvän ja merkityksellisen työn, hyvinvoivan ja arvostavan työympäristön sekä mahdollisuudet kehittymiseen. Koska hyvästä työstä tulee parempi mieli.

Haemme Seinäjoelle Nurmoon vakituiseen työsuhteeseen huoltoasentajia

Millainen työ sinua odottaa?

Työskentelet Atria Nurmon tuotantolaitoksella, joka on yksi automatisoiduimmista tehtaista Suomessa ja myös maan suurimpia robottikeskittymiä. Fiksut ja automatisoidut tuotantolinjat eivät kuitenkaan rullaa ihan itsestään, eikä pelkän teknologian avulla, vaan toimintavarmuutta takaamaan tarvitsemme asentamisen, huollon ja kunnossapidon osaajia. Tehtävässäsi olet mukana tuotantolaitoksen koneiden ja laitteiden sekä järjestelmien päivittäisessä huolto- ja kunnossapitotoiminnassa. Työskentelet yhteistyössä monipuolista osaamista omaavien huolto- ja kunnossapitotiimien kanssa. Meillä on haussa nyt sähkö-, automaatio- ja mekaanisen puolen osaajia.

Mitä odotamme sinulta?

Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen koulutus ja mielellään jo jonkin verran työkokemusta alalta. Sinulla on uteliaisuutta ja intoa oppia ja kehittyä työssäsi joka päivä. Tietotekniset taitosi ovat hyvällä tasolla. Suomen kielen lisäksi hallitset englannin kielestä vähintään perusteet. Tykkäät työstä, joka tarjoaa haasteita, etkä säikähdä nopeatempoisiakaan työpäiviä. Maltat tehdä töitä pitkäjänteisesti, huolellisesti – ja aina työturvallisuuden huomioiden. Pidät tiimityöstä ja omaat hyvät vuorovaikutustaidot. Sinulla on mahdollisuus sitoutua kaksivuorotyöhön.

Mitä tarjoamme sinulle?

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän kehittyvässä ympäristössä. Osana ammattitaitoista tiimiämme saat työhösi aina osaavien kollegoiden tuen. Pääset myös hyötymään ison ruokatalon monipuolisista henkilöstöeduista.

Maistuvia ja rahanarvoisia etujamme ovat mm.:

  • talon tarjoamat välipalat 2 krt/pvä Atrian omissa henkilöstöravintoloissa sekä edulliset henkilökuntalounaat
  • mahdollisuus tehdä ruokaostokset henkilöstömyymälän laajoista valikoimista
  • hyvinvoinnin ylläpitoon käyttöösi liikunta- ja kulttuurietu Smartum Saldo, pyöräilystä kiinnostuneelle työsuhdepolkupyöräetu
  • säännölliset työajat ma-pe, vain 1 lauantai/kk viikonlopputöitä

Kysy lisää ja hae!

Lisätietoja tehtävästä antaa kunnossapidon kehityspäällikkö Antti Ojala, puh. 040 734 9808. Tavoitat Antin parhaiten to-pe klo 14-15.

Kiinnostuitko? Haluaisimme kuulla sinusta tarkemmin, joten jätä hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian. Haastattelemme ja täytämme paikkoja heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Hae viimeistään 28.5.2023!

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.