Bio- ja elintarviketekniikan insinööriharjoittelija

Atria on vastuullinen kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Me Atrialla haluamme tarjota ihmisille hyvän ja merkityksellisen työn, hyvinvoivan ja arvostavan työympäristön sekä mahdollisuudet kehittymiseen. Koska hyvästä työstä tulee parempi mieli.

Haemme Atrialle bio- ja elintarviketekniikan insinööriopiskelijoita työharjoitteluun.

Millainen työ sinua odottaa?
Teemme Atrialla yhteistyötä oppilaitosten kanssa, jonka myötä tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuksia suorittaa tutkintoon sisällytettäviä työharjoittelujaksoja, ja saamaan näin arvokasta työkokemusta jo opintojen aikana. Ensi kevään osalta haemme harjoittelijoita tuotannon esimiestehtäviin (6 henkilöä) sekä mahdollisesti tuotekehitykseen (1 henkilö).

Työharjoittelu suoritetaan vuoden 2022 kevään aikana Nurmon, Kauhajoen tai Forssan tuotantolaitoksella. Ohjatussa harjoittelussa pääset työskentelemään koulutusalaasi tiiviisti liittyvissä tehtävissä, jotka valmentavat monipuolisiin ja haastaviin asiantuntijatehtäviin.

Huom. Harjoittelu on suunnattu ainoastaan opiskelijoille.

Mitä odotamme sinulta?
Odotamme sinulta harjoitteluun soveltuvia bio- ja elintarviketekniikan opintoja ja innostuneisuutta uuden oppimiselle. Arvostamme hyviä yhteystyö- ja vuorovaikutustaitoa sekä rohkeutta kysyä, jos joku asia jää mietityttämään.

Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle harjoittelun aikana tilaisuuden tuoda esiin innostuneisuutesi sekä halusi ja kykysi oppia, ja näin ollen hyvän mahdollisuuden jatkaa työntekoa Atrialla kesätöiden parissa harjoittelun päätyttyä. Voimme tarjota usein myös opinnäytetyöaiheen harjoittelun jatkeeksi. Harjoittelu on palkallista.

Kysy lisää ja hae!
Lisätietoa harjoittelusta voit kysyä rekrytointiasiantuntija Laura Peltotuvalta p. 010 3160 868

Kiinnostuitko? Haluaisimme kuulla sinusta tarkemmin, joten jätä hakemuksesi viimeistään 17.10.2021. Kerro hakemuksessasi, minkä paikkakunnan harjoittelusta olet erityisesti kiinnostunut. Haastattelut suoritetaan marraskuussa ja valinnoista ilmoitetaan jokaiselle hakijalle marraskuun loppuun mennessä.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.