Asiakkuuspäällikkö

Atria on kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Se syntyy alan parhaiden osaajien tinkimättömällä työllä, jota me Atrialla arvostamme yli kaiken. Siksi pidämme erityistä huolta työntekijöidemme hyvinvoinnista, kehittymisestä ja työturvallisuudesta.

Nykyisen asiakkuuspäällikön edetessä yrityksessämme uusiin haasteisiin, haemme Etelä-Pohjanmaalle

ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖÄ

työskentelemään eturivin maidontuottajien kanssa
Tehtävässäsi työskentelet maitotilojen parissa vastaten kotimaisen naudanlihan hankinnasta. Tämän lisäksi sinulla on tarjottavanasi tiloille A-Rehun kilpailukykyiset rehut ja muut tuotantopanokset. Annat maitotiloille käyttöön osaamisesi tuotannon, talouden ja ruokinnan suunnittelussa. Tuottajapienryhmien ohjaaminen on myös yksi tehtäväsi.

Työskentelet itsenäisesti ja tavoitteellisesti ja sinulla on hyvät yhteistyötaidot sekä agrologin tai agronomin tutkinto. Arvostamme kokemustasi maidontuotannosta ja sen kehittämisestä, ruokintaosaamista sekä myynnillistä suuntautumista.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän menestyvässä yrityksessä sekä erinomaisen tilaisuuden kehittyä alan huippuammattilaiseksi. Osana Atria Nauta tiimiä saat työhösi osaavien kollegoiden tuen ja Atrian kilpailukykyiset edut.

Lisätietoja antaa aluepäällikkö Tomi Karsikas, p. 040 750 4963. Täytä hakemus viimeistään 8.5.2020 osoitteessa atria.com/tyopaikat.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.