Asiakkuuspäällikkö

Atria on kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Se syntyy alan parhaiden osaajien tinkimättömällä työllä, jota me Atrialla arvostamme yli kaiken. Siksi pidämme erityistä huolta työntekijöidemme hyvinvoinnista, kehittymisestä ja työturvallisuudesta.

A-Rehun sikarehujen asiantuntija- ja myyntitiimiin on haussa kaksi

ASIAKKUUS- / MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ

Maantieteellisesti sika-asiakkuudet painottuvat Etelä- ja Länsi-Suomeen, joten työ edellyttää asumista tällä maantieteellisellä alueella tai valmiutta suunnata viikoittain tapaamaan asiakkaita heidän pääosin tällä alueella sijaitseville tiloille. Toteutamme sikarehujen myyntiä asiantuntijuuden ja tilojen omien rehustustarpeiden kautta, joten työn menestyksekäs suorittaminen edellyttää perehtyneisyyttä sikoihin ja sikojen rehustamiseen. Rehujemme myyntiä teemme työpöydän sijaan sikalassa sikojen tarpeiden kautta.

Työssä menestyminen helpottuu, jos pystyt hyödyntämään monipuolisesti sika-alan rehuoptimointiohjelmia, tuotannonseurantaohjelmia, ja Excel -taitosi ovat vähintään tyydyttävät. Myös tiedon analysointi tuntuu tutulta ja kykenet hyödyntämään laajaa dataa johtopäätöksien tekemiseen. Osana A-Rehun sikarehujen tiimiä pystyt tuomaan oman panoksesi myös Atrian tuotantosopimusasiakkaiden kehittämiseen sekä A-Rehun sikarehujen tuotteiden kehittämiseen. Osaamistasosi ja kokemuksesi vaikuttavat siihen, millä tehtävänimikkeellä työsi meillä aloitat. Haettavana olevista paikoista toiseen rekryämme henkilön, jolla on myös vahva ruotsin kielen taito. Asemapaikkasi voi olla kotikonttori tai toimistotilamme Seinäjoella/Vaasassa.

Lisätietoja voi kysyä Jaakko Kohtalalta p. 040 643 2898 tai jaakko.kohtala@atria.com. Täytä hakemus viimeistään 23.2. sivulla atria.com/tyopaikat.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa