Arjessa Oy on marraskuussa 2010 perustettu Arjessa Yhtiöiden emoyhtiö. Konsernin palveluliiketoiminnan johto- ja tukipalvelut toimii Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella. Olemme osa pohjoismaista Humana-konsernia.
Haemme tukipalvelutiimiin Seinäjoelle
TOIMISTOASSISTENTTIA
Lähtökohta työhömme on asenne tehdä kaikkemme haasteellisimpienkin tilanteiden ratkaisemiseksi. Mikäli jaat saman asenteen, ja haluat kehittyä haastavien tehtävien kautta työyhteisössä, jossa toisista välittäminen on perusarvo, saatat olla yksi meistä.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden hyödyntää olemassa olevaa osaamistasi ja kehittyä edelleen. Pääset työskentelemään innostuneessa työyhteisössä, jossa mikään haaste ei ole liian suuri löytääksemme siihen ratkaisun. Esimiehen tuki, hyvä tiimihenki sekä viihtyisä työympäristö tulevat kaupan päälle. Meillä jokainen on merkityksellinen, ja osa yhteistä tarinaamme. Haluamme olla hyvä paikka työskennellä.
Työssäsi vastaat itsenäisesti toimistopalveluiden ylläpidosta, mm. kokoustarjoiluista, matkajärjestelyistä, vieraiden vastaanotosta ja muista yleisistä toimistotehtävistä. Toimistopalvelutehtävien lisäksi tulet työskentelemään osaamisestasi riippuen viestinnän, talouden, HR:n, ICT:n, laadun ja/tai muun hallinnon avustavissa tehtävissä.
Rakennamme kehittyvän toimialan tulevaisuutta yhdessä osaavien ja työhönsä intohimolla suhtautuvien kollegoiden kanssa. Työskentelymme perustana tukipalvelutiimeissä on palvella, auttaa ja tukea äärimmäisen arvokasta asiakastyötä tekeviä työkavereitamme ja mahdollistaa näin osaltamme laadukkaat ja vaikuttavat palvelut asiakkaillemme.
Odotamme tehtävään valittavalta henkilöltä soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. tradenomi), erittäin vahvaa luontaista palveluasennetta, itsenäistä työskentelyotetta sekä joustavuutta. Nautit työskentelystä dynaamisessa ympäristössä.
Arvostamme kykyä hallita useita asioita samanaikaisesti sekä hyvää englanninkielen osaamista.
Lisätietoja tehtävästä antaa ti 26.3. klo 14-16, pe 29.3. klo 13-15 ja pe 5.4. klo 12-14 henkilöstöjohtaja Elina Harju, p. 040 724 9985.
Hakuohjeet: Haluatko olla mukanamme arjen askelissa? Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 7.4.2019 verkkolomakkeella. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, mutta mahdollisimman pikaisesti!
Arjessa on kasvava sosiaali- ja hoiva-alan toimija, joka tarjoaa perheiden ja yksilöiden lastensuojelu-, hyvinvointi- ja asumispalveluita ympäri Suomen. Arjessa muodostuu tiiviissä yhteistyössä toimivista palveluyksiköistä, joiden toiminnan perusta on ihmisten erilaisuuden huomioimisessa ja kunnioittamisessa. Elämme lähellä ihmistä ja perheen arkea. Haluamme auttaa aidosti, ratkaisemme vaikeat asiat yhdessä ja rakennamme kehittyvän alan tulevaisuutta. Siksi olemme Arjessa. Arjessa on osa Humana-konsernia, joka on johtava pohjoismainen sosiaali- ja hoiva-alan yhtiö.