Arjessa Oy on marraskuussa 2010 perustettu Arjessa Yhtiöiden emoyhtiö. Konsernin palveluliiketoiminnan johto- ja tukipalvelut toimii Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella. Olemme osa pohjoismaista Humana-konsernia.
Haemme tukipalvelutiimiin Seinäjoelle
IT-ARKKITEHTIA
Lähtökohta työhömme on asenne tehdä kaikkemme haasteellisimpienkin tilanteiden ratkaisemiseksi. Mikäli jaat saman asenteen, ja haluat kehittyä haastavien tehtävien kautta työyhteisössä, jossa toisista välittäminen on perusarvo, saatat olla yksi meistä.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden hyödyntää olemassa olevaa osaamistasi ja kehittyä edelleen. Pääset työskentelemään innostuneessa työyhteisössä, jossa mikään haaste ei ole liian suuri löytääksemme siihen ratkaisun. Esimiehen tuki, hyvä tiimihenki sekä viihtyisä työympäristö tulevat kaupan päälle. Meillä jokainen on merkityksellinen, ja osa yhteistä tarinaamme. Haluamme olla hyvä paikka työskennellä.
Työssäsi kehität ja ylläpidät konsernin yksiköiden sisä- ja ulkoverkkoratkaisuja, tuotat käytettävien laitteistojen ja Windows-ympäristön teknistä tukea sekä koordinoit yhteistyössä ServiceDesk -toimintaa. Osallistut käyttäjähallintaympäristön kehittämiseen sekä laitehankintaprosessiin. Toteutat erilaisia ICT-projekteja sekä osallistut ICT-strategian toteuttamiseen. Työskentelet ICT-tiimissä ja toimit tiiviisti yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa.
Rakennamme kehittyvän toimialan tulevaisuutta yhdessä osaavien ja työhönsä intohimolla suhtautuvien kollegoiden kanssa. Työskentelymme perustana tukipalvelutiimeissä on palvella, auttaa ja tukea äärimmäisen arvokasta asiakastyötä tekeviä työkavereitamme ja mahdollistaa näin osaltamme laadukkaat ja vaikuttavat palvelut asiakkaillemme.
Odotamme sinulta kokemusta vastaavista tehtävistä. Sinulla on valmiutta ja halua laajentaa omaa osaamistasi vastaamaan muuttuvan ja kehittyvän ICT-ympäristön haasteita. Sinulla on myös kykyä ymmärtää liiketoimintaa ja näet ICT-ympäristön merkityksen osana liiketoimintaa. Olet alan vahva osaaja, sinulta löytyy dokumentointikykyä ja menestyksekästä kokemusta projektien läpiviennistä. Otat luontevasti ihmiset ja heidän näkemyksensä huomioon. Eduksesi katsomme ylläpitokokemuksen O365- ja Active Directory -ympäristöistä, työasemien, mobiililaitteiden ja tietoverkkojen keskitetystä hallinnasta sekä ymmärryksen ja osaamisen tietoturvasta.
Arvostamme palveluasennetta, erinomaisia työyhteisö- ja tiimityöskentelytaitoja, kykyä pitää monia lankoja käsissä nopeatempoisessa ympäristössä sekä sujuvaa suullista ja kirjallista viestintätaitoa englannin kielellä.
Lisätietoja tehtävästä antaa 28.3. klo 8-16 ja 2.4. klo 8-16 tietohallintojohtaja Jussi Känsälä, p. 050 595 4450.
Hakuohjeet: Haluatko olla mukanamme arjen askelissa? Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 7.4.2019 verkkolomakkeella. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, mutta mahdollisimman pikaisesti!
Arjessa on kasvava sosiaali- ja hoiva-alan toimija, joka tarjoaa perheiden ja yksilöiden lastensuojelu-, hyvinvointi- ja asumispalveluita ympäri Suomen. Arjessa muodostuu tiiviissä yhteistyössä toimivista palveluyksiköistä, joiden toiminnan perusta on ihmisten erilaisuuden huomioimisessa ja kunnioittamisessa. Elämme lähellä ihmistä ja perheen arkea. Haluamme auttaa aidosti, ratkaisemme vaikeat asiat yhdessä ja rakennamme kehittyvän alan tulevaisuutta. Siksi olemme Arjessa. Arjessa on osa Humana-konsernia, joka on johtava pohjoismainen sosiaali- ja hoiva-alan yhtiö.