2 henkilöstöassistenttia

Arjessa Oy on marraskuussa 2010 perustettu Arjessa Yhtiöiden emoyhtiö. Konsernin palveluliiketoiminnan johto- ja tukipalvelut toimii Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella. Olemme osa pohjoismaista Humana-konsernia.

Haemme  tukipalvelutiimiin Seinäjoelle kahta

HENKILÖSTÖASSISTENTTIA

Lähtökohta työhömme on asenne tehdä kaikkemme haasteellisimpienkin tilanteiden ratkaisemiseksi. Mikäli jaat saman asenteen, ja haluat kehittyä haastavien tehtävien kautta työyhteisössä, jossa toisista välittäminen on perusarvo, saatat olla yksi meistä.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden hyödyntää olemassa olevaa osaamistasi ja kehittyä edelleen. Pääset työskentelemään innostuneessa työyhteisössä, jossa mikään haaste ei ole liian suuri löytääksemme siihen ratkaisun. Esimiehen tuki, hyvä tiimihenki sekä viihtyisä työympäristö tulevat kaupan päälle. Meillä jokainen on merkityksellinen, ja osa yhteistä tarinaamme. Haluamme olla hyvä paikka työskennellä.

Toinen työtehtävistä on toistaiseksi voimassa oleva, toinen vuoden 2019 loppuun saakka kestävä määräaikaisuus, jonka jatko on mahdollista ja arvioidaan erikseen loppuvuoden aikana.

Työssäsi toimit esimiesten päivittäisenä tukena erityisesti Sympa HR -järjestelmän käytössä ja työsuhteiden hallintaan liittyvissä kysymyksissä, sekä tiiviissä yhteistyössä muun muassa palkkahallinnon kanssa. Osallistut henkilöstöhallinnon rutiineihin ja prosessien hallintaan yhdessä muun tiimin kanssa.

Rakennamme kehittyvän toimialan tulevaisuutta yhdessä osaavien ja työhönsä intohimolla suhtautuvien kollegoiden kanssa. Työskentelymme perustana tukipalvelutiimeissä on palvella, auttaa ja tukea äärimmäisen arvokasta asiakastyötä tekeviä työkavereitamme ja mahdollistaa näin osaltamme laadukkaat ja vaikuttavat palvelut asiakkaillemme.

Arvostamme kykyä ymmärtää liiketoimintaa kokonaisuutena. Näet henkilöstöhallinnon merkityksen osana liiketoimintaa, hahmotat monimutkaisia kokonaisuuksia ja ymmärrät yhtiön konsernirakennetta. Työsi jäljessä näkyy vastuullisuus ja tarkkuus.

Odotamme tehtävään valittavalta henkilöltä aikaisempaa kokemusta HR:n tehtäväkentästä, soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. tradenomi), erittäin vahvaa luontaista palveluasennetta, itsenäistä työskentelyotetta sekä joustavuutta. Nautit työskentelystä dynaamisessa ympäristössä, sinulla on kykyä hallita useita asioita samanaikaisesti ja opit nopeasti uusia asioita.

Lisätietoja tehtävästä antaa henkilöstön kehittämispäällikkö Susanna Ruuska, p. 040 653 8241 ja henkilöstöassistentti Anna-Riikka Kuivinen, p. 040 521 0667.

Hakuohjeet: Haluatko olla mukanamme arjen askelissa? Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 12.5.2019. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.

Hae paikkaa klikkaamalla tästä linkistä!

Arjessa on kasvava sosiaali- ja hoiva-alan toimija, joka tarjoaa perheiden ja yksilöiden lastensuojelu-, hyvinvointi- ja asumispalveluita ympäri Suomen. Arjessa muodostuu tiiviissä yhteistyössä toimivista palveluyksiköistä, joiden toiminnan perusta on ihmisten erilaisuuden huomioimisessa ja kunnioittamisessa. Elämme lähellä ihmistä ja perheen arkea. Haluamme auttaa aidosti, ratkaisemme vaikeat asiat yhdessä ja rakennamme kehittyvän alan tulevaisuutta. Siksi olemme Arjessa. Arjessa on osa Humana-konsernia, joka on johtava pohjoismainen sosiaali- ja hoiva-alan yhtiö.

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

/wp-content/uploads/2018/01/into-logo.jpg

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset. Autamme asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään Seinäjokea entistä paremmaksi liiketoimintaympäristöksi.

www.intoseinajoki.fi

Tietosuojaseloste

Wordpress-sivustot toteuttaa Myynninmaailma Oy. Tampere, Oulu ja Seinäjoki.